Joulupukki_KANSIKUVA.jpg
Santa Claus

JOULUPUKKI

Se aito ja oikea

Joulupukkeja on maailmassa monen näköisiä, monen kokoisia ja monen ikäisiä. Ja sitten on se yksi aito ja oikea, jonka nimikin jo vihjaa jouluun. Hänet tunnetaan myös nimellä Timo Alarik Pakkanen, jonka yhtäjaksoinen joulupukkiura on kestänyt jo peräti 64 vuotta. Sama sadun ja todellisuuden välisessä taikamaailmassa viihtyvä aito joulun tekijä. Joulupukki Pakkanen on totta tosiaan rakastettu hahmo yhtä hyvin omassa kotimaassaan Suomessa kuin myös ympäri Eurooppaa ja Aasiaa. Erityisen odotettu joulun sanoman tuoja ja rauhan lähettiläs hän on Japanissa, joka hänelle itselleen on Santa’s Dreamland!

Tarinat Joulupukki Pakkasen riemukkaista ja myös liikuttavista kohtaamisista lasten maailmassa kuin myös tapaamisista valtionpäämiesten ja muiden aikuisten kanssa kansainvälisillä forumeilla ovat nyt ilmestyneet yli 300-sivuisena kirjana ”Joulupukki – Se aito ja oikea”, jonka on kirjoittanut ansioitunut tietokirjailija Juha Kanerva.

Kirjan kustantaja on Readme.fi joka on osa Suomen suurimpiin kustantajiin kuuluvaa Werner Söderström Osakeyhtiötä.
 

Joulupukki – se aito ja oikea

Kovakantinen, 4-värinen, sidottu kirja
304 sivua, 2024 WSOY/Readme.fi
Koko: 153×215 mm
Luokitus: 99.1
Hinta: 23,00 eur + postikulut

tai nouto osoitteesta:

Timo Pakkanen
Välskärinkatu 4 B 57
00260 Helsinki
Puh. 050 59 259 64

 

Tilaa tästä