Joulupukki_KANSIKUVA.jpg
Santa Claus

Mutta ihan oikeasti joulupukki asuu Korvatunturilla!

Vaikka jotkut asiasta tietämättömät yrittävätkin sijoittaa joulupukin asumaan Pohjoisnavalle, niin on siellä kuitenkin sen verran kylmä, että satunnaisten tiedemiesten lisäksi siellä viihtyvät pelkästään paksuturkkiset jääkarhut. Kyllä joulupukki ihan oikeasti asuu Korvatunturilla Suomen pohjoisessa Lapissa. Eikä se olekaan ihme eikä mikään, sillä antaahan jo asuinpaikan nimikin ymmärtää, että kyllä Korvatunturi jollakin tavalla joulupukkiin liittyy. Jos sen muotoa tarkemmin katselee, niin tunturi onkin kuin onkin makaavan ihmiskorvan muotoinen. Ja itse asiassa se ”korva” pitääkin sisällään maailman ehkä tehokkaimman tutkan, jolla joulupukki ja hänen tonttuapulaisensa kuulevat maailman kaikkien lasten toivomukset.

Edellä kerrotun uskoo ken haluaa, mutta taatusti totta on se, että Korvatunturi on ollut joulupukin kotipaikkana jo ennen Coca.Cola -joulupukin syntyä. Tämän äärimmäisen kotipaikkamäärityksen teki Suomen yleisradion lasten ja nuorten ohjelmien päällikkö Markus Rautio alias Markus-setä, jonka jokaviikkoista Lastentunti-ohjelmaa kuunneltiin ennen näköradiota eli televisiota peräti kolmen vuosikymmenen ajan. Suomalaisen joulupukin maailmanvalloituksen pioneeri on ehdottomasti radio- ja tv-viihteen grand old man Niilo Tarvajärvi, jonka viitoittamaa tietä kohti kansainvälisiä markkinoita kulki ensin Matkailun edistämiskeskuksen vahva tekijänainen Pirkko Hannula ja sittemmin myös median moniottelija Arto Tuominen yhdessä elokuvaohjaaja Lauri Törhösen ja mainos- ja markkinointimies Kaj Wallinin kanssa.  Myös suuressa maailmassa tunnetut ja tunnustetut kuvittaja-sanailijat Mauri Kunnas ja Pekka Vuori ovat omilla valloittavilla luomuksillaan laajentaneet suomalaisen joulupukin tunnettuutta.

Ja yhden erikoiskunniamaininnan joulupukki haluaa antaa oman kotimaansa kansalliselle lentoyhtiölle Finnairille. joka jo muutaman vuosikymmenen ajan on tehnyt kullanarvoista työtä suomalaisen joulupukin puolesta erityisesti ensin Japanissa ja myöhemmin myös Kiinassa ja muissa Kauko-Idän maissa.